E-kurssikirjat nousussa yliopistokirjastoissa

E-kurssikirjojen määrät lisääntyvät yliopistokirjastoissa vuosi vuodelta. Tämä tulee esiin Suomen yliopistokirjastojen neuvoston (SYN) toteuttamassa e-kurssikirjakyselyssä, joka on toistettu kahtena peräkkäisenä vuonna 2012 ja 2013. Kyselyyn ovat vastanneet kaikki Suomen 15 yliopistokirjastoa. Molempien vuosien kyselyraportit löytyvät SYNin verkkosivuilta.

E-kurssikirjojen osuus kurssikirjanimekkeistä oli noussut vuodessa parilla prosentilla, vuonna 2012 se oli 5,4 % ja vuonna 2013 jo yli 7 %. E-kurssikirjojen nimekemäärät olivat nousseet vuodessa noin 800 nimekkeellä ollen vuonna 2013 jo 5168 nimekettä. Nimekkeistä ulkomaisia e-kurssikirjoja oli yli 4000 ja kotimaisia vain reilu tuhat. E-kurssikirjojen määriin vaikuttaa ratkaisevasti saatavuus, etenkään kotimaista kirjallisuutta ei ole riittävästi saatavilla e-kirjoina. Useissa kirjastoissa ostettaisiin ensisijaisesti kurssikirjan e-versio, jos se olisi saatavilla. Joskus saatavillakaan olevia e-kirjoja ei voi kirjastoihin hankkia liian korkean hinnan, teknisten käyttöongelmien tai hankalien käyttölisenssien vuoksi.

Kuvio 1. Kurssikirjanimekkeiden määrät yhteensäe-kirjojen_maarat2014 Kuvio 2. E-kurssikirjanimekkeiden määrät yhteensäe-kirjojen_osuus2014

Aikaisemmin kaikista kurssikirjoista hankittiin e-kirjan lisäksi painettu kirja, mutta nyt suunta on toinen, opiskelijoille tarjotaan yhä useammin vain e-kurssikirjaa. Pelkästään e-kirjoina hankittujen kurssikirjojen määrä on yli kaksinkertaistunut vuodessa, 122 nimekkeestä 363 nimekkeeseen.

Ongelmia e-kurssikirjojen käyttöön liittyen

E-kirjojen käyttöön liittyvät ongelmat ovat jatkuneet edelleen. Keskeisimpänä kyselyssä nousivat jälleen esiin e-kirjojen vaihtelevat lukualustat. Vuonna 2012 e-kirjoja hankittiin yliopistokirjastoissa kaikkiaan 19 eri kustantajan/välittäjän kautta, kun taas vuonna 2013 käytössä oli jo 32 eri toimittajaa. Siksi myös e-kirjojen erilaisia lukualustoja oli aikamoinen määrä. Eri palveluissa vaaditaan lisäksi erilaisia ladattavia lukuohjelmia. Ei ihme, että käyttö asiakkaiden näkökulmasta on sekavaa. E-kirjojen lukualustat eivät poikkea toisistaan vain toimintojen suhteen, vaan myös käyttörajoitusten suhteen. Osassa kirjoista yhtäaikaisten käyttäjien määrä on rajattu, osassa ei. Osaan kirjoista on vain yhden käyttäjän lisenssi. Lisäksi on e-kirjoja, jotka lainataan tietyksi ajaksi.

E-kirjojen hankintaprosessit ovat lisänneet työmäärää kirjastoissa. Enemmän aikaa vie monien erilaisten hankintakanavien, hinnoittelumallien ja käyttöehtojen vertailu.

E-kurssikirjat ovat kuitenkin vahvasti jo nykypäivää ja niihin liittyviä ongelmia selvitellään. Kiinnostavia esityksiä aiheesta kuulimme FinELibin aineistopäivässä toukokuun puolivälissä. Tänä keväänä on käynnistynyt myös FinELibin e-kurssikirjaprojekti, jossa selvitellään mm. kotimaisten kurssikirjojen saatavuuteen sekä lisensiointi- ja hinnoittelumalleihin liittyviä asioita. Toivottavasti myös Finnan laajempi käyttöönotto helpottaa jatkossa e-kurssikirjojen löytyvyyttä.

Paula Kangasniemi
yhteistyösihteeri, Suomen yliopistokirjastojen neuvosto

Advertisements
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s