Kirjastot – sivistyksen perustaa

Varoitus – SYNin puheenjohtajan pesti laajentaa kirjastomaailmankuvaasi! Uusia asioita vyöryy ja perehdyttävää riittäisi vaikka kuinka paljon. Mutta riippumatta siitä kuinka laajasti perehtymistä ehtii tehdä, uudenlaista tuntumaa koko kirjastoverkostoon ja sidosryhmiin tulee väistämättä. Näin olen kokenut tähän asti tammikuussa aloittamani kaksivuotisen pestin.

Eri kirjastosektoreilla on paljon yhteistä. Talous on ikuinen murheenkryyni, vaikka osittain eri asiat eri sektoreilla vaikuttavat siihen. Myös asiakkaiden ja aineistojen siirtyminen e-maailmaan tavalla tai toisella on kaikille yhteistä. Jatkuva muutos tuntuu riivaavan (vai hedelmöittävän?) joka sektoria.

SYNin piirissä maailmaa on muuttanut yliopistolain mukanaan tuoma, vahvistunut yliopistojen ja korkeakoulujen keskinäinen kilpailu, jossa kirjastotkin ovat osallisia, ovathan ne tulosvastuullisia omille taustakorkeakouluilleen.  Muutos entiseen rasittaa näin vähenevien resurssien aikakaudella, jossa kirjastojen on entistä tarkemmin huolehdittava ensisijaisesti omien taustaorganisaatioidensa tarpeista.  Miten kuvioon asettuu kirjastojen välinen yhteistyö? Miten löydetään win-win –tilanne, jossa kaikki hyötyvät?

Kirjastot etsivät uusia tapoja selviytyä tulevaisuudessa, mm. yhteyksiä ja uusia avauksia kirjaston ulkopuolisten yhteistyötahojen kanssa. Viime kesän Liber-konferenssi, teemanaan  “Research Information Infrastructures and the Future Role of Libraries”, useine suomalaisine esityksineen osoitti, että Suomessa ollaan monin tavoin kehityksen kärjessä. Tuoreimpana todisteena on Finnan ensimmäisen version julkaiseminen, jossa on uudenlaista ajattelua, mm. avoimen lähdekoodin käyttö sekä rakentaminen yhteistyössä eri muistiorganisaatioiden kesken.

Finna on yksi osa tulevasta kirjastojärjestelmäkokonaisuudesta, jossa olennaista on, saadaanko se toimimaan riittävän hyvin kaikkien kirjastojen ehdoilla ja täyttääkö se eri sektoreiden tarpeet. Tähän  voidaan vielä kirjastoissa vaikuttaa, sillä syksyn ajan on kommentointimahdollisuus avoinna UKJ:n wiki-sivuilla. Asiasta muistutettiin Seinäjoella, kaikkien kirjastosektoreiden johtajien yhteisillä neuvottelupäivillä, jonka ohjelmassa keskityttiin entistä enemmän UKJ:n ja muihin kaikille yhteisiin asioihin. Komiaa kuunneltavaa oli professori Hannu Katajamäen laaja-alainen näkemys kirjastoista suomalaisen sankariteon mahdollistajana ja sivistyksen perustana. Juuri sitä tehdään kirjastojen yhteistyöllä todeksi päivittäin, tulevaisuudessakin.

Susanna Parikka, kirjastonjohtaja, Lapin korkeakoulukirjasto
SYN:n puheenjohtaja 2013-2014

Advertisements
Kategoria(t): Johtaminen, Verkostoituminen, Yhteistyö, Yliopistokirjastot. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s