Varajohtajat Gentin yliopiston kirjastossa

SYN:n varajohtajaverkoston toinen tutustumiskohde Belgiassa oli EU-toimielimien lisäksi Gentin yliopiston kirjasto. Gentin yliopisto kuuluu Belgian suurimpiin ja kansainvälisesti parhaiten rankattuihin yliopistoihin. Yliopiston kirjasto on tunnettu edistyksellisestä digitaalisesta kirjastostaan, merkittävästä kulttuuriperintökokoelmastaan sekä Art Nouveau –tyylisestä rakennuksestaan, kirjatornista, jonka on suunnitellut belgialainen arkkitehti Henry van de Velde.

Kirjatorni eli Book Tower. Kuva: Tanja Heikkilä

Kirjastonjohtaja Sylvia van Peteghem on 2000-luvun alusta lähtien uudistanut kirjastoa voimakkaasti. Lähtökohtana oli 200 kirjastoa ja 300 toimipistettä sekä pääkirjaston rappeutuneet tilat 1930-luvulla rakennetussa kirjatornissa. Kirjastoverkon uudistamisessa van Peteghem otti mallia Helsingin yliopistosta, jonka kirjastolaitos oli käymässä läpi samantyyppistä muutosta. Organisaation ja toimintojen kehittämisessä hänellä oli konsulttina Lundin yliopiston kirjaston johtaja Lars Björnshauge. Samanaikaisesti yliopiston kirjastoverkon rakenteellisen ja organisatorisen uudistamisen kanssa on restauroitu arkkitehtonisesti arvokasta kirjatornia. Alkusysäys siihen tuli yksityiseltä sijoittajalta, joka oli ostanut kirjaston piirrokset ja rakentamiseen liittyvät dokumentit huutokaupasta ja kiinnostui kirjaston kohtalosta. Tämä sijoittaja sai aktiivisella toiminnallaan aikaan sen, että yleinen kiinnostus kirjaston kunnostamiseen heräsi ja yliopisto sitoutui rahoittamaan kirjaston restauroinnin, joka on edelleen käynnissä. Rappeutuneesta ja väärillä menetelmillä vuosikymmenten kuluessa korjaillusta rakennuksesta on kuoriutumassa todellinen arkkitehtorinen helmi (katso Sylvia van Peteghemin artikkeli kirjatornin kunnostuksesta).

Kirjaston kulttuuriperintökokoelman juuret ovat Flaamilaisen alueen luostareissa, jotka joutuivat Ranskan vallankumouksen takia luopumaan aarteistaan. Belgian ja Flaamin historian muutkin käänteet ovat kartuttaneet kokoelmia, jotka kuin ihmeen kaupalla säästyivät alueella riehuneista maailmansodista. Kulttuuriperintökokoelmiin kuuluu ikivanhoja käsikirjoituksia ja papyruksia, valokuvia sekä harvinaisuuksia 1800- ja 1900-luvuilta. Osa kokoelmista on digitoitu ja avattu käyttöön Creative Commons-lisenssillä.

Vuonna 2007 käynnistyi Google-projekti, jossa Google digitoi kirjaston kokoelmista 300 000 teosta: käsikirjoituksia, kuvia, ennen vuotta 1872 ilmestyneitä kirjoja ja muita copyrightin ulkopuolella olevia teoksia. Digitoinnista ei kirjastolle aiheudu muita kustannuksia kuin se työ, mitä kirjojen valinta ja digitoitavaksi lähettäminen ym. valmistelutoimet edellyttävät. Kirjastossa ollaan erittäin tyytyväisiä Google-yhteistyöhön ja siihen miten kokoelma saa näkyvyyttä tämän projektin ansiosta.

Näkymä kirjatornista kaupungille päin. Kuva: Tanja Heikkilä

Lars Björnshaugen raportti on ohjannut Gentin yliopiston kirjaston kehittämistä, jossa tavoitteena oli moderni rakenne, joka sopeutuu tulevaisuuden haasteisiin ja jossa yhdistyvät tämän päivän tutkimuksen ja opetuksen tarpeet sekä kulttuuriperinnön vaaliminen ja käyttöön asettaminen. Digitaalisen kirjaston kehittämistä on jatkettu uusien konsulttien neuvoilla. Vuonna 2011 kirjasto kutsui avukseen kaksi kirjastoautomaation asiantuntijaa, Kristiina Hormia-Poutasen Suomen Kansalliskirjastosta sekä Herbert Van de Sompelin Los Alamos National Laboratorysta, Yhdysvalloista. Herbert Van de Sompel on Gentin yliopiston kasvatti, joka on opiskellut ja työskennellyt Gentin yliopiston kirjastossa ja siellä kehittänyt SFX-linkityspalvelun, joka on meillekin tuttu Nelli-portaalin osa.

Lukusalissa on komeat puiset pöydät. Kuva: Annu Jauhiainen

Gentin yliopiston kirjasto on mielenkiintoinen sekoitus uutta ja vanhaa. Siellä on menestyksellisesti yhdistetty historiallinen kulttuuriperintökokoelma ja digitaalinen kirjasto. Päällimmäiseksi tästä vierailusta jäi voimakas ja innostunut kehittäminen ja uudistaminen, jonka vaikutus tuntuu kaikilla saroilla: organisaatiossa, toiminnoissa, kokoelmissa ja rakennuksessa.

SYN:n varajohtajien opintomatkalaisten vierailusta EU-toimielimiin on aikaisemmin julkaistu oma kirjoituksensa tässä blogissa.

Annu Jauhiainen
Suunnittelupäällikkö
Kansalliskirjasto

Advertisements
Kategoria(t): Kansainvälisyys, Kirjastorakennukset, Palvelut, Tietopääoma, Verkostoituminen, Yhteistyö, Yliopistokirjastot. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s