Harjoittelu on koulutuksen ja työelämän vuorovaikutusta

Tampereella pidettiin 2.12. ”Informaatiotutkimus 40 vuotta” juhlaseminaari, johon osallistui satakunta aktiivia kirjastoista ja alan opetusyksiköistä. Tilaisuuden ohjelmassa oli myös paneeli, jossa oppilaitosten edustajat Oulun yliopistosta, Seinäjoen ammattikorkeakoulusta, Tampereen yliopistosta ja Åbo Akademista vastasivat yleisön kiperiin kysymyksiin ja pohtivat, vastaako koulutus työelämän haasteisiin.

Paneelissa sivuttiin myös opiskelijoiden harjoittelua kirjastossa. Harjoittelu antaa opiskelijalle kullanarvoisen ensimmäisen kirjastoalan työkokemuksen ja palkatessaan ja perehdyttäessään harjoittelijoita kirjastot voivat tutustua uusien sukupolvien työntekijöihin ja heidän osaamiseensa.

Harjoittelua voidaan myös kehittää siten, että lisätään konkreettista vuorovaikutusta työpaikan ja oppilaitoksen välillä.  Ari Haasio kertoikin paneelissa Seinäjoen ammattikorkeakoulun harjoitteluyhteistyöstä kirjastojen kanssa. Tampereen yliopiston harjoittelujakson sisältöä ollaan puolestaan kehittämässä siten, että opiskelijoiden reflektiivistä työskentelyä lisätään (esim. harjoittelupäiväkirja, oman osaamisen reflektointi, koulutuksen ja työelämän välisten suhteiden pohtiminen). Tällöin oppiaine saa ajantasaista tietoa työelämän vaatimuksista ja myös kirjastolla on mahdollisuus lisätä vaikutusmahdollisuuksiaan koulutuksen sisältöihin.

Harjoittelun kehittäminen on myös linjassa Tampereen yliopiston koulutusuudistuksen kanssa.  Yksi uudistuksen pääperiaatteista on osaamisperustaisuus: opetussuunnitelmat ja niiden sisällöt kuvataan siten, että opintojen kautta saavutettu osaaminen ja osaamistavoitteet käyvät selvästi ilmi opiskelijalle. Harjoittelujakson auki kirjoitetut osaamistavoitteet ja harjoittelukokemuksen arviointi auttavat opiskelijaa suuntaamaan myös tulevia opintojaan mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti.

Kirjastoille tuskin riittää uuden työntekijän taidoiksi se, että osaa huolellisesti toistaa olemassa olevia käytäntöjä. Työelämän taitojen oppiminen ja kehittävä työote edellyttävät uudelta työntekijältä ennen kaikkea laaja-alaisia oppimisvalmiuksia ja avointa mieltä. Informaatiotieteiden uusi tutkinto-ohjelma perustuukin sille, että ”työskentely informaatioalan nopeasti muuttuvalla kentällä edellyttää vahvaa käsitteellistä ja teoreettista osaamista sekä valmiutta tiedon soveltamiseen ja alan kehityksen jatkuvaan seuraamiseen”

Pelkkä teoria ei kuitenkaan riitä. Toivottavasti kirjastoilla on taloustilanteesta huolimatta mahdollisuus palkata myös harjoittelijoita vuonna 2012!

Raija Aaltonen,
Suomen yliopistokirjastojen neuvosto, yhteistyösihteeri

Advertisements
Kategoria(t): Yhteistyö, Yliopisto-opiskelijat, Yliopistokirjastot. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

5 vastausta artikkeliin: Harjoittelu on koulutuksen ja työelämän vuorovaikutusta

  1. Syn sanoo:

    Tämä on testi. Muokkaamme blogin kommentointiosiota. Raija Aaltonen

  2. Syn sanoo:

    Tämä on testi 2. Muokkaamme blogin kommentointiosiota. Raija

  3. Syn sanoo:

    Tämä on testi 3. Muokkaamme blogin kommenttiosiota. Raija

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s