Semanttinen webbi

Semanttinen webbi voidaan ymmärtää nykyisen internetin laajennuksena. Informaatiolle pyritään antamaan hyvin määritelty merkitys, jonka tietokoneet ymmärtävät. Ensimmäisessä vaiheessa tavoiteltiin sitä, että koneet ymmärtäisivät asioiden suhteita ja vuorovaikutuksia entistä paremmin. Nyt tavoitellaan sitä, että koneet ymmärtäisivät informaation merkityksiä. Tällöin yhtä ja samaa dataa voitaisiin käyttää entistäkin helpommin eri sovelluksissa. Dokumentit tallennetaan XML-standardin mukaisesti.

1. Web 1.0 tarkoittaa yhteyttä internet-verkon staattisiin HTML-sivuihin.  HTML-merkintäkielessä on syntaksi, mutta ei semantiikkaa.
2. Web 2.0 tarkoittaa sosiaalista verkostoa, jossa käyttäjälle vihjataan mitä muuta informaatiota on tarjolla selattavaksi.
3. Web 3.0 tarkoittaa sitä, että käyttäjä löytää tiedon mitä hän on etsinyt.  Semanttinen webbi perustu pohjimmiltaan käsitteisiin. Dokumenttien webbi muuttuu asioiden semanttiseksi webiksi.  Ontologioiden lisäksi tarvitaan loogisia sääntöjä XML-tiedon mallintamiseen.

Voivatko tietokoneet ymmärtää informaation takaa merkityksen? Jos voivat, kyseessä on semanttinen webbi. Koneita ja ohjelmistoja on kuitenkin vaikea saada ymmärtämään luonnollisen kielen semanttisia merkityksiä. Siksi helpompi tie on ”alhaalta ylöspäin” eli tallennusvaiheessa lisätään merkintöjä dataan RDF-standardin mukaisesti.  RDF (Resource Description Framework) -standardi on kehitetty kuvaamaan webin resursseja.  Sama voidaan esittää arvoketjuna: data -> informaatio -> tietämys -> viisaus.

Avoin data

Avoin data on ennen kaikkea uusi paradigma! Julkisen sektorin hallinnassa olevaa tietoa jaetaan kaikkien halukkaiden maksuttomaan käyttöön yksityisyyden ja tietosuojan mahdollistamisissa rajoissa.

Koska kansalaisten on vaikeahko pystyä hyödyntämään raakamateriaalia eli dataa sellaisenaan, on ajateltu, että yritykset investoisivat appseihin eli välineisiin, joilla data saadaan hyödyttämään tietokoneiden, tablettien ja älypuhelinten välityksellä kansalaisia ja kansalaisjärjestöjä.

Yritykset investoivat vain jos uskovat saavansa joskus rahallista voittoa. Liiketoimintamalleja kehitellään jatkuvasti. Kansalaisia kiinnostavat esim. julkisen sektorin rahankäyttöön, ympäristön tilaan ja matkailuun liittyvät avoimen datan sovellukset. Avoin data tukee ns. onnekasta sattumaa (serendipityä).

Avoimen datan käytössä on ratkaistava paljon yksityisyyteen ja tietoturvaan liittyviä ongelmia.  On estettävä se, että tiedonlouhinnalla (data mining) saataisiin yksittäistä ihmistä koskevaa arkaluonteista tietoa esille.

Euroopan unionin jäsenmaissa keskeisessä asemassa on PSI-direktiivi (2003/98/EY) eli Public sector information -direktiivi. Direktiivissä säädetään julkisen sektorin hallussa olevien tietojen uudelleenkäytöstä. EU:n komissio on uudistamassa PSI-direktiiviä (KOM 2011:882). Direktiivi laajennetaan koskemaan mm. kirjastoja (myös yliopistokirjastoja), arkistoja ja museoita tekijänoikeudet huomioon ottaen. Viranomainen tai organisaatio ei voi pääsääntöisesti veloittaa muuta kuin jäljentämisestä ja jakelusta aiheutuvat lisäkustannukset. Tavoitteena on myös eurooppalaisen dataportaalin luominen.  Direktiivi rohkaisee organisaatioita julkaisemaan dataa koneluettavassa muodossa.

Oikeusinformatiikan näkökulma

Oikeustieteilijöitä kiinnostavat tietenkin avoimen datan monet oikeudelliset kysymykset, kuten kysymykset yksityisyydestä ja tietosuojasta.  Lisäksi Lapin professori Ahti Saarenpää korosti miten tärkeää on juristien asiantuntemus oikeudellisen tiedon tallennuksessa.

Oikeudellista aineistoa kuten lainsäädäntöä, valtiopäiväasiakirjoja tai lakien esitöitä on melko mukavasti tarjolla internetin kautta. Parlamentit ja tuomioistuimet ovatkin näihin aikoihin asti keskittyneet asiakirjojen saatavuuden edistämiseen.  Palmiranin mielestä ’open access’ kuitenkin tarkoittaa myös sitä, että asiakirjat luokitetaan ja järjestetään yhdenmukaisesti.  Tämän lisäksi asiakirjojen sisältö tulee rakentua mielekkäistä koneluettavista elementeistä, joita eri sovellukset voivat lukea ja ymmärtää.

Oikeudellisen tekstin semanttiset tasot ovat seuraavat:

5. Tiedon mallintaminen, logiikka
4. Ontologiat
3. Metadata
2. Rakenne, oikeudellisten tekstien XML-rakenne
1. Teksti

Teksti, rakenne ja metadata lienevät kirjastoihmisille tuttuja. Ontologiat mahdollistavat käsitteiden ja käsitteiden suhteiden tarkan määrittelyn sekä mahdollistavat käsitteellisiä päättelyketjuja.  Ylimmäinen taso tarkoittaa tekstin merkityksen oikeudellista tulkintaa ja mallintamista. Monimutkainen informaatio pyritään esittämään formaalin logiikan mukaisesti. Tällöin esim. oikeudelliset normit muunnetaan formaaleiksi säännöiksi.

Rainer Salosensaari
EU-informaatikko, Lapin korkeakoulukirjasto, yliopisto

Rovaniemellä elokuussa 2011 järjestetyssä Barentsin kirjastojen konferenssissa (BLC)  Komin kansalliskirjaston edustajat kutsuivat neljä alustajaa vieraakseen tulevaan juhlaansa, mutta lopulta vain yksi onnistui lähtemään. Allekirjoittanut pakkasi reppunsa jo viidettä kertaa Syktyvkarin matkalle.

Komin kansalliskirjasto juhli 175-vuotistaivaltaan maan pääkaupungissa Syktyvkarissa 31.10 – 2.11.2012. Juhlaseminaarin otsikko oli ”Regional Electronic Libraries: Experience, Searches, Findings Devoted to 175th anniversary of the Komi National Library, Syktyvkar”.

Konferenssissa oli osallistujia pääosin Venäjältä, Murmanskista aina Marien tasavaltaan asti, mutta myös Virosta, Norjasta ja täältä Suomesta. Viidentoista minuutin pituisia ”presentaatioita” oli sen verran paljon, että kuuntelutarkkaavaisuus oli silminnähden herpaantumaisillaan useimmilla meistä. Luonnollisesti, Venäjällä kun ollaan, esitykset lisäksi venyivät reilusti yli sallitun aikarajan. Oman alustukseni otsikko oli “Building a Framework for Open Access to Information in LUC Library”.

Seminaarin parhainta antia olivat kuitenkin “jälkilöylyt” ja monet tapaamiset alan muiden verkostoitumaan pyrkivien kirjastoihmisten kanssa. Hulppea vuosijuhla kaupungin keskustassa sijaitsevan tornitalon 13. kerroksessa antoi tähän erinomaisen mahdollisuuden.

Useita kirjastojen yhteistyöhankkeita

Lapin yliopiston Arktisen keskuksen edesmenneellä tietopalvelulla, nykyisellä tiedeviestinnällä, on varsin pitkät perinteet kirjasto- ja tietopalveluyhteistyöstä Barentsin alueen Venäjän puoleisten tietopalveluyksiköiden kanssa.  Taustalla on vauhtia ollut tehostamassa vuosien aikana joka toinen vuosi järjestettävä Barents Library Conference sekä Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän keskinäinen, vuosituhannen vaihteessa toteutettu, Berenice-hanke (Barents Library Network for European Dimension, interreg-hanke). Arktisen keskuksen tietopalvelu hallinnoi tätä hanketta. Berenicen tavoite oli rakentaa tietoverkko, joka yhdistäisi Barentsin kaikki kirjastoihmiset yli fyysisten, kielellisten, kulttuuristen, taloudellisten ja hallinnollisten rajojen.

Sittemmin uusia yhteistyökuvioita on luotu etenkin vuosittaisen suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin kautta. Turussa vuonna 2004 järjestetty suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi oli henkilökohtaisesti minulle ponnahduslauta tiiviiseen yhteistyöhön Komin kansalliskirjaston kanssa. Jo parin vuoden päästä siitä lähdin CIMO:n rahoituksen turvin puolen vuoden mittaiseen virkamiesvaihtoon Syktyvkariin.

Keräsin Komista elektronista ja muuta tietomateriaalia, kuten romppuja, karttoja, tilastoja ja kirjallisuutta sekä toimitin vastaavaa tietomateriaalia Suomesta Komiin sen eri kirjastoille ja tietopalveluille. Lisäksi avustin Komin kansalliskirjastoa monin eri tavoin sen järjestämissä kansainvälisissä seminaareissa mm. osallistumalla ohjelmien laadintaan, alustusten sisällön tarkistuksiin, kansainvälisten vieraiden isännöimiseen sekä alustusten pitoon. Joistakin tapahtumista laadin artikkeleita Barents-infoon. Vaihtoajan loppupuolella opetin suuren kysynnän vuoksi alueen kirjastonhoitajille myös suomen kielen alkeita.

Yhteistyön kautta on venäläinen osapuolemme tuottanut avustuksellamme mm. tutkimusmatkailija Yrjö Wichmanin elämästä ja työstä kertovan DVD:n sekä suomalais-venäläisessä kulttuurifoorumissa Syktyvkarissa vuonna 2009 neuvottelemamme Komin kulttuurikartan.

Yhteistyö Luoteis-Venäjän kirjastojen kanssa on ollut niin intensiivistä ja uutta verkostoa luovaa, että vastavuoroinen tiedonvaihtomme ja muu yhteydenpitomme on jo luonnollinen osa Lapin korkeakoulukirjaston, etenkin sen Arktisen keskuksen kirjaston, työnkuvaa.

Tapaamisiin Novgorodissa 22.-26.9.2013!

Mikko Hyötyniemi
tietopalvelusihteeri, Lapin korkeakoulukirjasto, Arktinen keskus

Ajatus videon tekemiseen syntyi Helsingissä pidetyssä IFLA-konferenssissa, kun SYN:n yhteistyösihteerinä juuri ennen minua toiminut Raija Aaltonen piti konferenssissa esityksen SYN:n toiminnasta otsikolla: SYN – the Council for Finnish University Libraries. Tuota esitystä oli kuulemassa muutama suomalainen yliopistokirjastonjohtaja, jotka saivat esityksen aikana idean siitä, että esitys tulisi työstää myös videoksi. Edeltäjäni Raija siirtyi toisiin tehtäviin, joten videon työstäminen jäi minun tehtäväkseni.

Internetin ja erityisesti Youtuben kautta löytyy jo paljon erilaisia kirjastoaiheisia videoita eri puolilta maailmaa. Esittelyvideon tarkoituksena onkin jakaa myös suomalaista kirjastoalan osaamista kollegoille ympäri maailmaa. Suomessahan kirjastoalalla on panostettu paljon yhteistyöhön. Yhteistyöhön ja osaamisen jakamiseen perustuu myös SYN:n toiminta.

Videon pohjana päätettiin alusta alkaen käyttää Raijan tekemää esitystä hieman päivitettynä. Esityksen kuvitus vaihdettiin kuvaamaan yliopistokirjastoja ja niiden toimintaa. Kuvia kirjastoista pyydettiin kaikilta yliopistokirjastoilta. Kuvia löytyi kiitettävästi ja niiden valikoiminen oli melko aikaa vievää. Myös esityksen tekstejä muokattiin ja ajantasaistettiin. Esitys pohjautuu SYN:n uuteen strategiaan vuosille 2013-2017. Alkuperäisen esityksen tekohetkellä tuo strategia oli vielä työn alla, joten lopullisessa videossa strategiaa koskevat kohdat päivitettiin vastaamaan lokakuun neuvoston kokouksessa hyväksyttyä strategiaa.

Videon toteuttamiseen ei ollut käytettävissä omaa budjettia, joten video toteutettiin pääsääntöisesti Internetistä löytyvien ilmaisohjelmien avulla. Vaihtoehtoisia ohjelmia löytyi useampia, mutta lopulta video toteutettiin Windows Live Movie Maker –ohjelman avulla. Onneksi tuo ohjelma oli varsin helppokäyttöinen vasta-alkajallekin.

Syksyn mittaan videota työstettiin muiden töiden ohella. Vuoden loppuun mennessä videosta saatiin valmiiksi ns. ensimmäinen versio, jota ei kuitenkaan vielä esitetty kenellekään. SYN:n puheenjohtajan ja yhteistyösihteerin vaihtuessa vuoden 2013 alusta, video jäi siis vielä keskeneräiseksi. Näin ollen uuden yhteistyösihteerin tehtäväksi jäi vielä viimeistellä video. Nyt video on kuitenkin valmis ja katsottavissa YouTuben kautta.

Yhteistyöllä tämäkin video saatiin kuin saatiinkin valmiiksi!

Tanja Heikkilä
kirjastonhoitaja, Tampereen yliopiston kirjasto
(SYN:n yhteistyösihteeri 1.8.-31.12.2012)

Taustaa

WebKake toimii nimensä mukaisesti selaimella eikä työasemalla tarvitse olla Access-ohjelmaa. Aikaisemmin jokaisella Kakea käyttävällä kirjastolla oli oma tietokanta, jonka tietojen varmuuskopiointi oli huolehdittava itse. Uudessa WebKakessa kaikki kirjastot käyttävät samaa tietokantasovellusta, joka sijaitsee Oulun yliopiston kirjaston palvelimella ja josta otetaan varmuuskopio joka yö.

WebKake on rakennettu kevään 2012 aikana ja sitä on testattu yhteistyössä Oulun yliopiston kirjaston henkilökunnan kanssa. Myöhemmin kehittämiseen on osallistunut myös Oulun kaupunginkirjaston henkilökunta.  Testaukseen ovat lisäksi osallistuneet Tampereen kaupunginkirjasto, Rovaniemen kaupunginkirjasto ja Kansalliskirjasto. Ensimmäisenä tuotantokäytön on aloittanut Oulun kaupunginkirjasto helmikuussa 2013.

Uudet toiminnot

WebKaken toiminnot ovat pääosin samat kuin OpenKakessa, video-opas perustoiminnoista. Uusiakin ominaisuuksia löytyy:

• Sähköposti-ilmoituksia voi muokata ennen lähettämistä.
• Saapumisilmoituksen voi lähettää tekstiviestinä.
• Käsitellyt tilaukset siirtyvät arkistoon automaattisesti. Arkistoajoa ei tarvita.
• Sähköposti lähtee Webkaken palvelimelta. Työaseman sähköpostin MAPI-yhteensopivuudesta ei tarvitse huolehtia.
• Help-tekstit jokaisen sovelluksen sivulla
• Chat-palsta ongelmien ratkaisemiseksi. Sen on tarkoitus korvata entinen postituslista.
• Tilaustyyppien ja aineistolajien tietojen muokkaaminen
• Mahdollisuus Shibboleth-kirjautumiseen
• Mahdollisuus asiakas- ja kirjastotietojen siirtämiseen OpenKakesta WebKakeen

Käyttöönotto

Oulun yliopiston kirjasto myy käyttöoikeuksia WebKakeen myös muille kirjastoille. WebKakeen ostetaan kirjastokohtainen käyttöoikeus vuodeksi kerrallaan.  Lisätietoa hinnoista ja käyttöoikeuden hankinnasta saa Jukka Hakosalolta  puh. 0294 483074, s-posti: jukka.hakosalo (at) oulu.fi ja Raimo Körköltä, puh. 0294 483535, s-posti: raimo.korkko (at) oulu.fi.

Anna-Kaarina Linna
suunnittelija, Oulun yliopiston kirjasto
Jukka Hakosalo
tietojärjestelmäsuunnittelija, Oulun yliopisto

Mittareita ja puntareita

Nykyisen yliopistojen hallintomallin sekä ministeriöiden ohjausjärjestelmän mukaan yliopistojen toimintaa ohjataan monenlaisten tunnuslukujen perusteella. Tutkimus on yksi kolmesta yliopistojen päätehtävästä ja sen tulokset esitetään ensisijaisesti julkaisemalla. Niinpä julkaisutoimintaan liittyvät tunnusluvut ovat keskeisessä asemassa johtamis- ja ohjausjärjestelmissä. Bibliometriikan tavoitteena on tuottaa mahdollisimman hyvin julkaisuja ja niiden laatua kuvaavia tunnuslukuja. Siinä meille kirjastolaisille haastetta kyllikseen: me siis olemme avainasemassa tuottamassa merkittävää osaa niistä luvuista, joilla Suomen tieteellistä tutkimusta ohjataan.

”Sitä saa, mitä mittaa” otsikoi erään tutkimuslaitoksen sisäinen kehittämisryhmä raporttinsa. Tämä lause pyöri mielessäni seminaareissa istuessani. Mittareilla on erittäin vahva ohjausvaikutus. Olen kuullut tutkijan suusta lausahduksen, että laitoksen johdon on ihan turhaa painottaa tutkimustulosten popularisoinnin tärkeyttä – niin kauan kuin työtä mitataan vain tieteellisten artikkelien määrällä, hän tuottaa vain niitä eikä haaskaa aikaa kirjoittelemalla sanomalehtiin sun muihin. Toinen tutkija totesi, että oikeustieteessä on OECD:n mittauskäytäntöjen vuoksi ryhdytty kirjoittamaan artikkeleita tieteellisiin lehtiin (joita on viime aikoina jouduttu myös perustamaan), vaikka tieteenalan oma julkaisukäytäntö on ollut tuottaa kirjoja.

Me kirjastolaiset emme tietenkään ole vastuussa siitä, millaisia ohjaus- ja hallintojärjestelmiä käytetään, mutta mielestäni meidän pitää ymmärtää tämä näkökulma tuottaessamme (tai tilatessamme Leidenin yliopiston bibliometriikkaan erikoistuneesta yksiköstä) erilaisia tunnuslukuja yliopistomme käyttöön. Meidän hallussamme on metodiikka lukujen laskemiseen ja tulkintavastuu on viime kädessä toki yliopistojemme johdolla. Meidän tehtävämme on mielestäni kuitenkin myös oman tietämyksemme ja kokemuksemme nojalla osoittaa tulkitsijoille mahdollisia kuoppia ja epäoikeudenmukaisuuksia, joita lukujen tulkintaan liittyy.

Tunnuslukujen esittämisessä kannattaa myös muistaa se tosiseikka, josta Markku Laitinen jossakin kirjastojen tilastokoulutuksessa muistutti: ”Kun laitatte jonkin luvun nettiin, ette voi ryömiä sen perässä kertomaan kaikille, mitä rajoituksia ja ongelmia lukuun sisältyy, vaan jokainen lukija tulkitsee sen omista lähtökohdistaan. Kannattaa tarkoin valita, mitä laskee, miten laskee ja mitä julkistaa.”  Kirjastolaiset on otettu viime vuosina mukaan useimpiin yliopistoissa tehtyihin tutkimuksen evaluointeihin, mikä on tietenkin mukavaa työmme arvostusta ajatellen, mutta antaa meille myös raskaan vastuun bibliometristen tunnuslukujen valinnassa ja esittämisessä. Esimerkkinä tästä on seminaarissa esitelty Oulun yliopiston meneillään oleva evaluointi, jossa kirjasto neuvottelee Leidenin yliopiston kanssa bibliometrisestä laskennasta ja on mukana siihen liittyvän uuden metodiikan kehittämisessä. Tavoitteena on mm. parantaa tunnuslukujen vertailtavuutta tieteenalojen välillä.

Viittausmääriin perustuvaa bibliometriikkaa käytetään – kuten seminaareissakin moneen kertaan todettiin – vain osalle tieteenaloista. Se ei sovellu ns. SSH-aloille (yhteiskunta- ja humanistiset tieteet) ja niillä käytetään kuvailevampia tunnuslukuja. Karkeasti voisi ehkä yleistää: kvantitatiiviseen metodologiaan perustuvat julkaisut voidaan kuvata kvantitatiivisin eli bibliometrisisn menetelmin, mutta kvalitatiiviseen metodologiaan perustuvat julkaisut kuvataan kvalitatiivisin menetelmin. Entä sitten tutkimus, joka liikkuu molemmilla alueilla? Leidenin kriteeri bibliometriikan soveltamiselle on, että arvioitavan yksikön/ryhmän julkaisuista vähintään 40 % sisältyy Web of Scienceen. Helsingin yliopiston ratkaisu oli, että kirjaston toimesta analysoitiin kuvailevin menetelmin vain niiden ryhmien julkaisut, joilla ei voitu tehdä WoS-pohjaista bibliometriikkaa. Siis periaatteessa jopa 60 % julkaisuista jätetään ottamatta arvioinnissa huomioon, koska bibliometriikka on ensisijainen menetelmä. Onko vain teoreettinen mahdollisuus, että tuohon max. 60 %:iin sisältyy tieteellisiä helmiä? Miksi ihmeessä sitten puheiden tasolla varsin yleisesti pidetään moni- ja poikkitieteellistä tutkimusta arvokkaana ja toivottavana? Ainakin meidän yliopistossamme on tehty sellaista monitieteellistä tutkimusta, jossa on ansiokkaasti yhdistetty kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia tieteitä ja tulosten arvo perustuu juuri siihen. Pitääkö kaikki monitieteinen tutkimus julkaista kvantitatiivisen osapuolen ehdoin? Entä ne viittaukset, jotka kertyvät sen kvalitatiivisen tieteenalan kirjoihin? Niistä viis?

Kirjojen ja kirja-artikkelien viittausmääriin liittyviä tietokantoja on aivan viime aikoina ryhdytty kehittämään, mutta niiden kattavuus on vielä varsin heikko. Paljonko niiden avulla saadaan korjatuksi tieteenalojen välistä epätasapainoa, jää vielä nähtäväksi.

Laadunarviointia

Yhteiskunta- ja humanistisilla tieteenaloilla kirjastolaisten vastuu tunnuslukujen tuottamisessa on ehkäpä vielä raskaampi. Ei ole olemassa kansainvälisiä palveluita ja vakiintunutta metodiikkaa, vaan kirjastot tekevät julkaisutietojen analyysit parhaan ymmärryksensä mukaan. Työkaluksi on pelkkien bibliografisten tietojen oheen saatu julkaisufoorumiluokat, joiden avulla pyritään kuvaamaan lehden, sarjan tai kirjankustantajan mukaan julkaisujen tasoa. Julkaisufoorumiluokitus on tehty myös SSH-alojen lehdille, sarjoille ja kustantajille, millä tavoitellaan tieteenalojen välistä tasa-arvoa.

Julkaisufoorumiluokituksen käyttöohjeessa sanotaan: ”Julkaisufoorumin tasoluokat ennustavat suurten julkaisumäärien keskimääräistä laatua ja vaikuttavuutta, mutta ovat liian summittainen väline yksittäisten julkaisujen tai tutkijoiden arviointiin. Tasoluokitus kertoo julkaisun läpäisemän kilpailun ja vertaisarvioinnin tasosta, mutta tason 1 julkaisukanavissa ilmestyy yksittäisiä, keskitasoa laadukkaampia ja vaikuttavampia julkaisuja, ja tason 2 ja 3 julkaisukanavissa ilmestyy myös keskitasoa heikompia ja ilman viittauksia jääviä julkaisuja. Tasoluokitus ei missään tapauksessa voi korvata julkaisujen sisältöön perustuvaa vertaisarviointia yksittäisten tutkijoiden tai tutkimusryhmien arvioinnissa.”

OKM:n seminaarissa esiteltiin Kansalliskirjastossa tuotettua käyttöliittymää yliopistojen julkaisutietojen selailuun (julkaisuportaali). Se mahdollistaa julkaisuihin liittyvien lukujen tuottamisen ristiin rastiin monilla eri kriteereillä. Kuten seminaarilaiset saattoivat omin silmin todeta, julkaisuportaalista hyppää äkkiä esiin, ketkä tutkijat ovat julkaisseet eniten julkaisufoorumitason 3 kanavilla. Näin OKM:n tilaamassa käyttöliittymässä.

Oulun yliopiston tutkimuksen arvioinnissa kirjasto tekee julkaisuanalyysit niille tutkimusryhmille, joiden julkaisutuotanto ei täytä Leidenin kriteereitä bibliometristen menetelmien käytölle (kuten esim. Helsingissäkin tehtiin pari vuotta sitten). Täyttääkö niiden julkaisutuotanto oikeasti julkaisufoorumiluokituksenkaan kriteeriä suurista julkaisumääristä? Yliopiston johto on ainakin meillä Lapissa – puhtaasti SSH-yliopistossa – kovasti kiinnostunut julkaisufoorumiluokituksesta, kun ei muutakaan laadunarviointimenetelmää ole tarjolla. Pitäisikö meidän kirjastolaisten kieltäytyä tutkimusryhmien julkaisujen julkaisufoorumiluokkajakaumien esittämisestä vedoten julkaisufoorumiluokituksen käyttöohjeeseen?

SSH-epätoivoa?

Kaikenlaista mittarointia ja puntarointia tehdään nykyisin niin innokkaasti, että välillä herää epätoivo. Kun kerran yhteskuntatieteellisen ja humanististen tieteiden julkaisujen laatua ei voida mitata, sitä ei mitata. Niinpä erilaisissa yhteenvedoissa ja arvioinneissa esitetään mittaustulokset/tunnusluvut vain kvantitatiivisista tieteistä. Mitä se vaikuttaa resurssien jakoon? Kuivattaako se yhteiskuntatieteellisen ja humanistisen tutkimuksen pois yliopistoista? Vai ehtivätkö kirjoihin ja kirja-artikkeleihin perustuvat tietojärjestelmät ja mittaristot kehittyä pelastamaan vielä jotakin? Vai miten kuvataan rinnakkain samassa taulukossa / kuvassa bibliometrisesti mittaroidut ja kuvailevasti puntaroidut eri tieteenalojen julkaisut. Vai pitääkö kaikkien yhteiskunta- ja humanististen tieteiden tehdä kuten edellä kuvaamani oikeustieteilijä kertoi: ryhtyä kirjoittamaan referoituja artikkeleita lehtiin, tarvittaessa perustaa niitä lehtiä. Mitä se tekee itse tieteille? Heiluttaako häntä koiraa?

Liisa Hallikainen
Informaatikko, Lapin yliopisto
Tutkimustietojärjestelmäprojektin päällikkö

Sisällönkuvailu on vaativaa työtä. Sisällönkuvailijan täytyy hallita kaiken maailman asiat, jotta hän osaisi tulkita, mistä kussakin teoksessa on kyse ja miten teoksen sisältö liittyy muihin ilmiöihin, jotka eivät aina edes ole läsnä kuvattavassa teoksessa.  Asianharrastajalle muoto saattaa olla sisältöä kiinnostavampi, joten sekin pitää osata kuvailla. Runokirjaa etsivälle ei asiaproosa kelpaa, eikä viulistille pianoteos. Tiedonhakijalle täytyy kertoa myös, kenelle teos on tarkoitettu, jotta tohtoritutkija ei tule epähuomiossa kaukolainanneeksi  lasten tietokirjaa.  Jotta tiedonhakija ei eksyisi tuhansien tulkintojen sekamelskaan, tarvitaan lisäksi pelisääntöjä ja käytänteitä, jotka yhdenmukaistavat sisällönkuvailua kirjastotietokannoissa.

Sisällönkuvailun asiantuntijaverkosto julkaisi marraskuussa 2012 uudet sisällönkuvailuohjeet MAR 21-formaattia varten.  Tänä keväänä on tarkoitus laatia tarkemmat ohjeet kaunokirjallisen aineiston sisällönkuvailuun.  Haasteena on kuvailla fiktiivinen aineisto siten, että sekä tutkijat että  kirjallisuuden harrastajat  löytävät etsimänsä. Tätä problematiikkaa  pohditaan myös vuoden ensimmäisessä sisällönkuvailupäivässä, jota on kaavailtu toukokuulle.

Raija Löytölä
kirjastonhoitaja, Tritonia
Sisällönkuvailuverkoston puheenjohtaja 2012-2013

Hankkeen tavoite on vakiinnuttaa master of public health  -koulutus afrikkalaisissa kumppaniyliopistoissa Keniassa (University of Eastern Africa, Baraton,  UEAB ) ja Tansaniassa (Catholic University of Health and Allied Sciences, CUHAS), sekä kehittää jo olemassa olevan kansanterveystieteen maisteriohjelman laatua ASU:ssa. Hanke kuuluu CIMO:n HEI ICI –ohjelmaan (Higher Education Institutions – Institutional Cooperation Instrument), jota rahoittaa Suomen ulkoministeriö.

Hankkeeseen osallistuu Suomesta UEF:n lisäksi Suomesta myös Karelia-ammattikorkeakoulu, josta workshopissa oli mukana yliopettaja Arja-Irene Tiainen. Projektissa TOT-osassa edistetään osaamista erityisesti verkko-opetuksen ja sähköisen kirjaston kehittämisessä. Itä-Suomen yliopistosta workshopiin osallistuivat myös verkko-opetuksen asiantuntija Ari Haaranen ja työterveyshuollon asiantuntija, professori Kimmo Räsänen.

Hankkeen aiemmissa vaiheissa UEF:n kirjaston johtaja Jarmo Saarti vieraili Ari Haarasen kanssa kumppanuusyliopistoissa loppuvuodesta 2011. Maaliskuussa 2012 afrikkalaiset vierailivat puolestaan Suomessa, jolloin pidimme heille mm. intensiivisiä Moodle-koulutuksia, joiden toteutukseen osallistui myös tietoasiantuntija Heikki Laitinen. Kairossa joulukuussa 2012 järjestetty workshop päätti hankkeen ensimmäisen vaiheen, joten kokosimme yhteen saavutuksia projektin eri osa-alueilla sekä hahmottelimme jatkosuunnitelmia.

Workshopiin osallistui neljän suomalaisen lisäksi neljä edustajaa sekä Keniasta että Tansaniasta sekä vaihteleva määrä kairolaisia eri workshop-päivinä. Järjestelyt onnistuivat hyvin ja vieraista pidettiin erinomaista huolta, eivätkä workshop-viikolle sattuneet mielenosoitukset suuremmin meille näyttäytyneet.

Oma osuuteni workshopin ohjelmassa kirjasto- ja tietopalveluasiantuntijana oli edistää verkko- ja etäopetuksen hyödyntämistä informaatiolukutaidon opetuksessa ja syventää osallistujien tietämystä (akateemisesta) informaatiolukutaidosta ja sen kriteereistä sekä kirjastoaineistojen ja tietopalveluiden modernista käytöstä yliopisto-opetuksessa. Vetämäni sessio oli erittäin keskusteleva ja johdatti mielestäni osallistujia edelleen edistämään informaatiolukutaitojen opetusta omissa yliopistoissaan.

Workshopissa opin paljon terveystieteellisestä koulutuksesta paitsi kumppaniyliopistoissa myös UEF:ssa, sekä kansanterveyden tilasta ja edistämistä osallistujamaissa. Kumppanukset ovat monin tavoin hyvin erilaisia mm. kokonsa ja opetustarjontansa puolesta. ASU on valtavan kokoinen yliopisto (pelkästään lääketieteellisessä tiedekunnassa on opiskelijoita lähes saman verran kuin koko UEF:ssa), jossa infrastruktuuri on riittämätöntä yliopiston kokoon nähden eivätkä opiskelijat oikeastaan pääse yliopistossa tietokoneille. Kirjastoa tosin uudistetaan parhaillaan perinteisestä kirjakirjastosta e-oppimista tukevaksi ja oppimiskeskusmaiseksi; niinpä en toiveistani huolimatta päässyt lainkaan tutustumaan siihen. Kaksi muuta kumppania taas ovat huomattavasti pienempiä eivätkä yhtä monialaisia yliopistoja, joten opiskelijoiden määrä lasketaan kymmenien tuhansien sijaan tuhansissa (CUHAS hieman yli 1000, keskittynyt terveystieteisiin; UEAB noin 2000, sisäoppilaitos, terveystieteillä iso osuus). Niissä langaton verkko kattaa kampukset, kannettavat tietokoneet ovat yleisiä, ja myös kirjastossa on työasemia opiskelijoille. Asioiden edistäminen ja esimerkiksi tietoteknisten ratkaisujen eteneminen vaikuttaakin helpommalta pienemmissä organisaatioissa; isommissa on väistämättä enemmän hierarkkisuutta ja hallinnollista byrokratiaa.

Workshopin aikana ilmeni, että kaikki kolme afrikkalaista yliopistoa ovat hankkeen aikana edenneet omilla tavoillaan ja kukin eniten eri asioissa – niissä, jotka kussakin yliopistossa ovat olleet tässä vaiheessa ensisijaisia. Esimerkkeinä saavutuksista voidaan mainita mm. ASU:n verkkopetustiimi, jossa on hyvä edustus eri tiedekunnista, CUHAS:n nopea edistyminen intranetin ja sen kautta saavutettavien verkkopalveluiden kehittämisessä, sekä UEAB:n jo käyttöön ottama laaja valikoima alakohtaisia informaatiolukutaidon verkkokursseja.

Kokemukseni mukaan kirjastoammattilaisten ja tietopalveluasiantuntijoiden kannattaa olla mukana tiedelaitosten kansainvälisissä hankkeissa, jolloin tietoasiantuntijaosaaminen kytkeytyy suoraan ja selkeästi oppiaineiseen ja opetukseen; aivan samoin kuin informaatiotaitojen ja niiden opetuksen on omassakin maassa kytkeydyttävä oppiaineiden muuhun opetukseen, vaikka vastuun siitä on oltava tietoasiantuntijoilla.

Tuulevi Ovaska
Palvelupäällikkö
Itä-Suomen yliopiston kirjasto

Kairossa aurinko paistaa savusumun läpi

Suomen yliopistokirjastojen neuvosto laati lokakuussa 2012 esityksen Suomen Akatemialle siitä, että Suomen Akatemia edellyttäisi rahoittamiensa tutkimusten tutkimustulosten avointa julkaisemista. Neuvoston puheenjohtaja ja yhteistyösihteeri kutsuttiin Suomen Akatemiaan keskustelemaan avoimesta julkaisemisesta ja sen käytännöistä.

Sekä strategia että Suomen Akatemiassa käyty keskustelu johtivat selvitykseen siitä, miten yliopistoissa suhtaudutaan rinnakkaistallentamiseen ja onko yliopistoilla julkaisuarkistoja, joihin voidaan rinnakkaistallentaa tieteellisissä lehdissä julkaistuja tutkimusartikkeleita. Rinnakkaistallennuskysely Suomen yliopistokirjastoille toteutettiin marras-joulukuun vaihteessa 2012.

Lähes jokaisella yliopistolla on oma julkaisuarkistonsa

Julkaisuarkistoja ja rinnakkaistallentamista koskevaan kyselyyn vastasi yhteensä 16 yliopistokirjastoa, joten lähes kaikki yliopistokirjastot vastasivat kyselyyn. Kyselyn mukaan 15 kyselyyn vastanneella yliopistolla on oma julkaisuarkistonsa tai julkaisuarkistoja. Kaikissa yliopistoissa (15), joissa kyselyn mukaan on oma julkaisuarkisto, kirjasto vastaa julkaisuarkiston ylläpidosta. Yliopistojen julkaisuarkistot sisältävät pääosin opinnäytteitä ja väitöskirjoja, joita on 14 julkaisuarkistossa. Rinnakkaistallenteita on 8 julkaisuarkistossa.  Lisäksi julkaisuarkistot sisältävät usein yliopistojen julkaisusarjoja, yliopistojen muita julkaisuja sekä muuta materiaalia.

Julkaisuarkistot ovat jonkun verran yhteydessä yliopiston muiden järjestelmien kanssa. Neljässä yliopistossa artikkelin tai julkaisun voi jättää rinnakkaistallennettavaksi julkaisuarkistoon julkaisurekisterin kautta.  Viidessä yliopistossa julkaisuarkiston kautta saadaan siirrettyä julkaisun tiedot kirjastojärjestelmään (esim. Aleph, Voyager).  Kuudessa yliopistossa julkaisuarkistolla ei ole rajapintoja muihin järjestelmiin.

Helsingin yliopistossa on ollut voimassa vaatimus rinnakkaistallentamiseen vuodesta 2010 alkaen. Tampereen ja Jyväskylän yliopistoissa on ollut kehotus rinnakkaistallentamiseen vuodesta 2011 alkaen. Neljässä muussa yliopistossa suunnitellaan tällä hetkellä vastaavanlaisen vaatimuksen tai kehotuksen tai suosituksen antamisesta rinnakkaistallentamiseen.

Kirjastot auttavat tutkijoita rinnakkaistallentamisessa

Kirjastoissa autetaan tutkijoita rinnakkaistallentamisessa lähinnä tallentamalla artikkelit julkaisuarkistoon sekä tarkistamalla artikkelien rinnakkaistallennusluvat SHERPA/RoMEO –palvelusta tai suoraan kustantajan kotisivuilta. Näin toimitaan seitsemässä yliopistokirjastossa. Yhdessä kirjastossa kirjasto pyytää artikkelin rinnakkaistallennusluvan tutkijan puolesta suoraan kustantajalta, mikäli tutkija ei tätä tee eikä lupatietoja löydy kustantajien sivuilta eikä SHERPA/RoMEO –palvelusta.

Vuosittainen rinnakkaistallenteiden kertymä julkaisuarkistoa kohden vaihtelee huomattavasti. Vuonna 2011 tallennettujen rinnakkaistallenteiden määrä eri julkaisuarkistoissa vaihteli noin kymmenen ja 400 rinnakkaistallenteen välillä. Yhteensä vuonna 2011 rinnakkaistallenteita tallennettiin yliopistojen julkaisuarkistoihin noin 1200. Vuonna 2012 rinnakkaistallentaminen on ollut hieman vilkkaampaa kuin edellisenä vuonna. Yliopistokohtaiset luvut vaihtelevat pääosin 25 ja 500 rinnakkaistallenteen välillä. Yhteensä rinnakkaistallenteita on vuonna 2012 tallennettu joulukuun alkuun mennessä hieman yli 1400.

Rinnakkaistallentaminen on määritelty kuudessa kirjastossa yhden tai useamman henkilön toimenkuvaan. Kahdeksan kirjastoa ilmoitti, että rinnakkaistallentamista ei ole määritelty kenenkään toimenkuvaan. Kyselyn kautta 13 kirjastoa ilmoitti kirjastonsa rinnakkaistallennusasioista vastaavan tai sitä kehittävän henkilön yhteystiedot. Näiden yhteystietojen avulla on tarkoitus muodostaa epävirallinen sähköpostilista, jonka kautta voidaan vaihtaa kokemuksia ja neuvoja muiden rinnakkaistallentamista hoitavien kesken.

Rinnakkaistallentamisen aloittamista suunnitellaan useammassa eri yliopistossa

Rinnakkaistallentamisen aloittamisesta on keskusteltu ja se on valmistelussa viidessä eri yliopistossa. Rinnakkaistallentamisen aloittaminen vaatii yliopiston johdon päätöstä tai linjausta asiasta. Vastauksissa toivotaan myös rehtoritason yhteistyötä rinnakkaistallentamisen edistämiseksi sekä ylemmältä taholta (esim. OKM, Suomen Akatamia) tulevaa vaatimusta rinnakkaistallentamiseen. Yhdessä yliopistossa tutkijakunnalta on tullut rinnakkaistallentamista koskevia kyselyjä kirjastoon.

Kyselyn perusteella rinnakkaistallentaminen suomalaisissa yliopistoissa on melko yleistä. Ilahduttavaa on myös se, että rinnakkaistallentamisen käynnistämistä suunnitellaan tällä hetkellä useammassa yliopistossa. Monet tutkimusrahoittajat ovat ryhtyneet vaatimaan rahoittamiensa tutkimusten tutkimustulosten avointa saatavuutta. Rinnakkaistallentaminen antaa hyvän väylän tiedon avoimuuteen jättämällä tutkijalle kuitenkin täyden valinnan varsinaisen julkaisufoorumin suhteen.

Lisää rinnakkaistallentamisesta voi lukea syyskuussa 2012 tässä blogissa julkaistusta blogikirjoituksesta Rinnakkaistallentaminen – kohti avointa julkaisukulttuuria.

Tanja Heikkilä
Kirjastonhoitaja, Tampereen yliopiston kirjasto
Suomen yliopistokirjastojen neuvoston yhteistyösihteeri 1.8.-31.12.2012

Neuvoston perustehtävä on yliopistokirjastojen tukeminen ja kehittäminen tutkimusta ja opetusta edistävinä asiantuntijaorganisaatioina. SYN on luonteeltaan yhteistyöverkosto, jolle on jo monien vuosien ajalta kertynyt hyvää kokemusta osaamisen ja hyvien käytäntöjen jakamisesta, samoin yhteisistä hankkeista, selvityksistä ja kannanotoista. Yhdessä toimimalla yliopistokirjastot voivat tehdä enemmän kuin yksin. Ne voivat myös saavuttaa jotain, johon yksittäisen kirjaston resurssit ja osaaminen eivät riittäisi.

Strategian aikajänne asetettiin ulottumaan vuoteen 2017. Nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä oli vaikea miettiä, missä SYN haluaa olla viiden vuoden kuluttua. Mutta tulevaisuuden hahmottaminen ilman visiota olisi ollut vieläkin vaikeampaa. Jonkinlainen tulevaisuuden tavoitetila tarvitaan, vaikka sitä joudutaankin arvioimaan koko ajan. SYN:n tavoitetila on selkeä. SYN haluaa olla mukana luomassa suomalaisen tieteen menestystarinaa. Uusi visio kuuluu: ”Uutta luova yliopistokirjasto – osaavaa kumppanuutta Suomen tieteen menestykseksi! ”

Visio ei toteudu itsestään vaan vaatii toteutuakseen tekoja ja valintoja. Neuvoston piirissä keskusteltiin hyvin paljon niistä päämääristä, joilla asetettu visio voidaan saavuttaa. Niin ikään yhteisen keskustelun kautta tunnistettiin ne kriittiset menestystekijät, joissa pitää onnistua. Strategisiksi päämääriksi nousivat 1) työhyvinvointi, osaamisen kehittäminen ja verkostoituminen; 2) toimintojen ja prosessien rakentava uudistaminen sekä 3) innovatiiviset tietopalvelut suomalaisen tutkimuksen ja korkeakouluopiskelun menestykseksi.

Strategian toteutumisen seuraamista varten määriteltiin mittarit. Koska uusi visio asetettiin niinkin kauas kuin vuoteen 2017, selkeät konkreettiset tavoitteet uskallettiin asettaa vain kahdelle seuraavalle vuodelle. Tarkoitus on, että tavoitteet tarkistetaan vuosittain.  Tavoitteiden saavuttamista haluttiin varmistaa määrittelemällä niille vastuutahot. Ilahduttavaa on se, että vastuutahot todentavat neuvoston verkostomaista toimintaa. Vastuuta eivät ota vain neuvoston jäsenet (yliopistokirjastojen johtajat) ja työvaliokunta vaan myös neuvoston perustamat erilaiset verkostot: varajohtajien foorumi, tutkimuksen tuen verkosto, IL-verkosto jne.

SYN:n uusi strategia on vaativa, mutta samalla se on mahdollinen ja mahdollistava. Siihen sisältyy myös lupaus osaamisen yhteisestä kehittämisestä ja suorituskyvyn parantamisesta – Suomen tieteen menestykseksi.

Mirja Iivonen
Ylikirjastonhoitaja, Tampereen yliopiston kirjasto
SYN:n puheenjohtaja 2011–2012

Itä-Suomen yliopiston kirjasto on monitieteinen julkinen kirjasto, joka toimii kolmella kampuksella: Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Yliopiston sisällä kirjasto palvelee yli 15 000 asiakasta henkilökunnasta opiskelijoihin ja sen palvelut ja kokoelmat ovat avoimia muullekin yleisölle. Mietittäessä siis kirjaston viestinnän kehittämistä oli aiheellista antaa tämän kyselyn avulla vaikutusmahdollisuus ja ääni myös kirjaston asiakkaille.

Viestintäkysely toteutettiin lokakuun alussa, 4.-11.10.2012 välisenä aikana. Kyselyyn oli mahdollista vastata sähköisesti verkossa tai perinteisesti täyttämällä paperilomake. Kyselyä markkinoitiin kirjaston ja yliopiston kotisivuilla, kirjaston Facebook -ryhmässä ja lainauksen yhteydessä palvelutiskillä. Yhteensä kyselyyn vastasi 213 asiakasta. Suurin osa, noin 75 prosenttia vastanneista oli opiskelijoita ja lähes puolet vastaajista oli Joensuun kampukselta.

Kyselyssä tiedusteltiin sitä, millaisista asioista vastaajat toivoivat itselleen tiedotettavan. Suurin osa vastanneista halusi, melko odotetustikin, tietoa ajankohtaisista käytännön asioista, esimerkiksi aukioloajoista ja käyttökatkoista. Toiseksi eniten kiinnostivat oman tieteenalan painetut ja elektroniset tietoaineistot. Kolmanneksi eniten haluttiin tietoa kirjaston vaihtuvista tapahtumista ja näyttelyistä. Ohjeita ja vinkkejäkin toivottiin. Toiveet liittyivät kirjaston päivittäiseen käyttöön ja olivat sangen käytännönläheisiä.

Viestintäkanavia kartoitettaessa vastaajia pyydettiin valitsemaan annetuista vaihtoehdoista mieluisimmat. Kyselyn tekovaiheessa vaihtoehtoja suunniteltaessa pyrittiin ottamaan huomioon niin sähköiset viestintäkanavat kuin perinteisempi paperitiedottaminenkin. Myös sosiaalisen median palvelut (verkkoyhteisö, blogi, wiki) pääsivät kyselyssä omiksi vaihtoehdoikseen.

Mitä kanavia pitkin asiakkaat sitten halusivat tietoa saada? Ehdottomasti suurimman kannatuksen sai henkilökohtainen sähköposti. Sen käyttöä toivoi 171 vastaajaa. Suuresta suosiostaan huolimatta sähköpostin käyttö myös jakoi mielipiteitä: osa vastaajista oli sitä mieltä, että sähköpostia ei missään tapauksessa tule käyttää kirjaston toiminnasta tiedottamiseen. Jonkinlaisen kirjaston uutiskirjeen tilaamista sähköpostiin tai mahdollisuutta liittyä erilliselle kirjaston sähköpostilistalle kuitenkin ehdotettiin.

Seuraavaksi suosituimmat viestintäkanavat olivat kirjaston kotisivut. Suuri osa vastaajista kertoi lähtevänsä hakemaan tietoa aina ensin kirjaston omilta sivuilta. Vaikka kirjaston kotisivuja pidettiinkin suhteellisen hyvinä, avoimissa vastauksissa kävi ilmi, että niitä tulisi edelleen kehittää selkeämmiksi ja asiakaslähtöisemmiksi.

Kotisivujen lisäksi kirjaston tiloissa olevat infonäytöt ja paperiset tiedotteet nousivat myös tärkeiksi viestintäkanaviksi. Paperitiedotteiden koettiin kuitenkin olevan ekologisessa mielessä hankalia. Sosiaalisen median välineistä verkkoyhteisöt, esimerkkinä Facebook, nousi suosituimmaksi. Muutama vastaaja toivoi Facebookia jopa pääasialliseksi tiedotuskanavaksi, mutta useimmiten se koettiin lähinnä tarpeellisena lisänä kirjaston viestintään.

Sähköpostin käyttö viestintäkanavana sai eniten kannatusta.

Suurin osa vastanneista oli tyytyväisiä kirjaston tämänhetkiseen viestintään. Vastaajat kokivat saavansa tarpeeksi tietoa jo käytössä olevien viestintäkanavien kautta. Osa vastaajista toivoi kuitenkin tiedotuksen ja markkinoinnin tehostamista, erityisesti omien tieteenalojen julkaisuihin liittyen.

Kyselyn lopuksi asiakkaiden oli mahdollista jättää terveisiä ja toiveita kirjastolle. Osa vastaajista esitti hyvin konkreettisiakin kehitysideoita kirjastojen tiloihin ja aineistoihin liittyen ja esimerkiksi painettua sekä elektronista aineistoa kaivattiin kaikilla kampuksilla lisää. Ehdottomasti suurin osa saadusta palautteesta oli positiivista: lainauksen asiakaspalvelua kehuttiin kaikilla kampuksilla ja kirjaston toimintaan, palveluihin ja tiloihin kokonaisuudessaan oltiin tyytyväisiä.

Kyselyn tuloksista on tehty Prezi-kooste.

Katja Mielonen
Tietoasiantuntija
Itä-Suomen yliopiston kirjasto